|
|

Seniortek PalvelutaloKonsepti sai presidentin myöntämän valtakunnallisen INNOSUOMI-palkinnon
20.11.2007
 |
|
Tasavallan presidentin valtakunnalliset INNOSUOMI 2007 -palkinnot jaettiin neljännentoista kerran Innopäivänä 20.11. Patentti- ja rekisterihallituksen Innotalossa.
Kilpailussa jaettiin viisi samanarvoista valtakunnallista INNOSUOMI-palkintoa ja yksi palkituista oli Seniortek Oy:n PalvelutaloKonsepti.
INNOSUOMEN vuoden 2007 teemana oli ”Innovaatiot ja ikä”. Palkitut edustavat suomalaisia innovatiivisia yrityksiä, jotka ovat vastanneet osaamisellaan sekä yksityisen ihmisen tarpeisiin että yritysten kilpailukyvyn parantamiseen kekseliäällä tavalla.
Uusi innovaatio palveluasumiseen
Rovaniemeläinen Seniortek Oy on kehittänyt, testannut ja patentoinut monipuolisen
palvelutalojen ja hoitolaitosten turvallisuus- ja valvontajärjestelmän. Väestön ikääntymisen
myötä kasvava palveluasumistarve on mahdollista toteuttaa uudella ja yksinkertaisella tavalla
PalvelutaloKonseptin avulla. Innovaation markkinat ovat kasvavat ja globaalit. Sitä voidaan
soveltaa myös muualla kuin hoitoalalla.
Helppokäyttöinen järjestelmä
PalvelutaloKonsepti yhdistää ensimmäistä kertaa eri valvonta- ja hälytysjärjestelmät sekä
hoitajakutsun yhdeksi, helppokäyttöiseksi kokonaisuudeksi. Käyttäjien kokemukset ovat hyviä;
järjestelmän hankkineiden palvelutalojen henkilökunta ei enää luopuisi järjestelmästä.
Lisää aikaa hoitotyölle
Konseptin myötä hoitohenkilökunnan turhat tarkistuskäynnit ovat vähentyneet ja vapauttaneet
lisää aikaa varsinaiselle hoitotyölle. Lisäksi järjestelmä on mm. vähentänyt turhia
palohälytyksiä, mikä tuo säästöä kunnille ja vähentää turhien palohälytysten aiheuttamaa
levottomuutta hoitolaitosten asukkaissa.
Asukkaan yksityisyys säilyy
PalvelutaloKonsepti on säädettävissä huoneiston asukkaan kunnon ja tarpeiden mukaiseksi
valvonnan tasoja muuttamalla. Asukas saa kuntoonsa nähden juuri oikeanlaista valvontaa ja
tukea tarvittaessa. Uusi konsepti toimii ilman ikäviä rannekkeita ja valvonnan tuntua, näin
yksityisyys säilyy.
Patentoitu ja käytössä oleva innovaatio
Konsepti toimii erityyppisissä tiloissa, sekä uusissa että saneerattavissa kohteissa ja sitä
voidaan ajan myötä laajentaa tai muuttaa tarpeiden mukaan. Järjestelmä on ollut pisimpään
käytössä Kemissä 46-paikkaisessa palvelutalossa, alkukesästä 2005 lähtien. Pellon kunnassa
taas järjestelmä räätälöitiin saneerauksen yhteydessä tavalliseen kerrostaloon. Talossa kaksi
kerrosta toimii palveluasuntoina ja kolmas kerros vuokralaiskäytössä. PalvelutaloKonsepti -
keksinnön mukaiselle menetelmälle myönnettiin 15.5.2007 patentti No FI 117991 B Suomeen.
Kansainvälinen PCT -patenttihakemus on tällä hetkellä käsittelyssä.
Yhteistyössä mukana
www.tekes.fi
www.finnvera.fi
www.te-keskus.fi/Public/?area=7543
www.keksintosaatio.fi
www.prh.fi
www.proinnodesign.fi
Linkki: [ Seniortek esite ]
|
|